Awillas Oy syksyn 2018 Virkistyspäivä päivä Tammisaaren merimaisemissa
Jatkoimme edellisen syksyn teemaa, järjestämällä henkilökunnalle virkistyspäivät Tammisaaressa 28–29.9. 2018. Edellisenä syksynä teimme vain yhden päivän reissun, jolloin jäi tunne, ettei kerjetty viettää riittävää laatuaikaa henkilökunnan kanssa, joten nyt jäimme samaan paikkaan yöksi.
Edellisen vuoden kalastus keskittyi hauki kalastukseen, jolloin Sami P otti runsaalla saalilla voiton, kokonaisuudessaan saavutettiin toistakymmentä haukea vain puolikkaan iltapäivän aikana.
Tällä kertaa lähdettiin heti aamusta (Kalaopas Antin ”aamu” klo 09.30) merelle ja aloitetiin ahventen pyydystäminen. Oppaan kalasaalista ei lasketa, mutta kokonaismäärä nousi tasan 100 ahveneen, jotka nousivat veneen laitojen sisäpuolelle (vain nämä laskettiin). Leikkimielisen kilpailun tällä kertaa voitti Atte peräti 36 ahvenella. Sanottakoon, että Ahvenet olivat todellisia meriahvenia, jonka suurimman ahven saanut Martti 850 g todisti. Muista kaloista mainittakoon, että muutama hauki, pari kuhaa ja yksi lahnakin kävivät veneen vierustalla. Antti teki huikean teon, kun lähes ensimmäisillä heitolla teki ”Grandslamin” ottamalla hauen, ahvenen ja kuhan. Kaloista vain murto-osa otettiin fileiksi ja suurimmat tietenkin päästettiin takaisin mereen toisten iloksi.
Kalapäivän jälkeen tietenkin saunan kautta lounaalle ja sen jälkeen biljardia että Darts kilpailuja ennen päivän päättymistä ja yöpuulle siirtymistä. seuraavaa ”kautta odotellessa”…
Sisäiset Uutiset
Keila ja Bilis
Keila ja Bilis Vuoden 2022 yrityksen keilaus ja biljardi mestaruudet ratkottiin lokakuun lopulla Leppävaaran BowlCircuksessa. Päivä aloitettiin [...]
Pikkujoulut Porissa
Pikkujoulut Porissa Tällä kertaa yrityksen pikkujouluja vietettiin Porissa, jonne viime vuonna Atte tuli perustaneeksi Awillaksen uuden ”etätoimipisteen”. [...]
Irtiotto töistä, Baseball
Irtiotto töistä, Baseball Martillahan on pitkä historia Baseball harrastuksensa parissa ja viihtyy edelleenkin valmennus tehtävissä sekä silloin [...]